LOLAN TARINA

Lolan olemassaololle on syynä se, että me - Lottis ja Anna - rakastuimme platonisesti toisiimme ja yhdessä työskentelemiseen. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä työtä yhdessä ja sellaisella tavalla kuin me itse halusimme. Keskipisteessä rakkaus, ilo ja sisukkuus. Ainoa oikea polku meille oli oman yrityksen perustaminen ja ahkera, iloinen ja ehkä vähän naiivikin yrittäjyys. Tavoitteemme olivat korkealla jo heti alussa: yrityksen piti kasvaa, sillä halusimme matkallemme mukaan paljon ihastuttavia ihmisiä. Muoti oli pienin yhteinen nimittäjä, joten siitä tuli se meidän juttumme.


Meiltä kysytään usein, miten keksimme nimen House of Lola. Jotkut uskovat sen olevan anagrammi nimistämme Lottis ja Anna, mutta se ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin Lola on meistä ihana nimi! Se on tyttömäinen mutta kuitenkin niin upea, että se herättää kaksilahkeistenkin uteliaisuuden: onko Lola 50-luvun pin up -tyttö vai ihan tavallinen äiti? Meistä on hauskaa, ettei vastausta oikein voi tietää. Lola oli matkassamme jo pitkän aikaa työnimenä, joka odotti mahdollista tulevaa projektia. Ja koska teemme työtä vaatteiden ja muodin parissa, haaveilimme, että meillä olisi kokonaan oma muotitalo - House of Lola.